En mä jaksa lähtee salille..

Onko tuttua? Se on se sisäinen minä, se pirulainen joka tekee ne päätökset puolestasi. Nyt on aika antaa sille kyytiä, ja päättää että minähän lähden. Minä teen muutoksen ja herään yhtenä aamuna viikossa klo 5.15, jotta kerkeän käydä liikkumassa ennen töihin menoa samalla kun nappaan pähkinät evääksi!

On helppo tyytyä vanhoihin rutiineihin. Sain inspiraation aiheeseen juteltuani erään asiakkaani kanssa hänen halustaan oikeasti tehdä se muutos - ei vain puhua siitä.

Meillä monella on tietoa oikeasta tavasta liikkua, ja on tietoa mitä pitäisi syödä milloinkin. Tiedetään, että aterian kuuluisi sisältää hiilareita, proteiineja ja rasvoja sekä se, kuinka vaikeaa se hedelmien & vihannesten päivittäinen syönti onkaan. On tietoa unen optimaalisesta määrästä ja siitä, että työ voi olla todella kuormittavaa ja silloin tarvitaan vielä enemmän hyvää yleiskuntoa, jotta pää ja keho kestää. Tämän tiedon kun saa otettua käytäntöön, osaksi omaa arkea, niin sitten puhutaan asiaa!

Mietipäs sellainen kerta, milloin oli vaikea lähteä salille / lenkille / uimaan / pelaamaan? Mieti sen jälkeen se fiilis (tunne) mikä siitä tuli, kun olit pakottanut itsesi sinne, mikä olo oli sen jälkeen? Minulla ainakin oli ihan voittajafiilis ja niin tyytyväinen olo, sellainen hyvän olon tunne päässä ja kehossa.

Ensi kerralla kun sinulla on tuo tunne ettei oikein jaksais.. niin nappaa heti kiinni siitä "after" fiiliksestä ja pakota itsesi liikkeelle! Kun olet 4 viikkoa pakottanut, niin lupaan että alkaa helpottamaan. :)


Ja sitten yksi lause siitä ruokavaliosta: Syö useasti päivässä pieniä annoksia.

Ainiin, juo vettä päivän aikana -- kehosi ja mielesi tykkää!

Tee haluamasi muutos arkeen, ensin voit tarvita voimakeinoja, kunnes alkaa tuntumaan "normaalilta". Elämäntapamuutos, sitä se on.

Upea vuosi tiedossa - onko sinullakin?

Hienoa alkanutta vuotta 2018 kaikille!

Teitkö uuden vuoden lupauksia? Minä en oikeastaan -- "oikeastaan" siksi, että toki haluan aina tehdä itsestäni paremman ihmisen, niin siksi aion tänä vuonna kiinnittää enemmän huomiota positiiviseen ulosantiin negatiivisen sijaan. Lupauksiin saakka en kuitenkaan tänä vuonna niitä vannonut. Mutta aion ne silti toteuttaa eli tavallaan lupaus.

TIETOISUUS
Uusi vuosi tuo mahdollisuuden tutustua paremmin omaan itseemme. Oletko miettinyt mitä teitkään tänään, ja mistä tekemiseen liittyvästä tulit hyvälle mielelle? Ne on niitä hetkiä, mitkä kannattaa suosiolla ottaa talteen. Ja sitten ne hetket missä koet, että jokin piinaa mieltäsi tai ahdistaa -- niissä hetkissä mieti hetki, että mikä se oikeasti on, joka sen tunteen aiheuttaa?!

Sen jälkeen mieti tai kirjoita jopa ylös itselle voitko vaikuttaa siihen. Jos et voi - anna sen olla! On turha taistella tuulimyllyjä vastaan jos esimerkiksi työyhteisössä on asioita mihin et vain voi omalla käytökselläsi tai olemisellasi vaikuttaa.

Loman jälkeinen ja uuden vuoden tuoma elämä on yleensä innostavaa, ja kenties teit niitä uuden vuoden lupauksia, joiden kanssa on kiva aloittaa arki uudelle innolla. Muista muutaman viikon jälkeen päivittää tavoitteesi tai lupauksesi, jotta into säilyy. Haluat varmasti vielä helmikuussakin olla päättäväinen ja tietoinen omista valinnoistasi. Muista myös olla itsellesi armollinen, jos huomaat, että aikomasi juttu ei nyt ehkä onnistukaan. Harjoitetaan hyväksyntää - niin itseämme kuin muita kohtaan!

p.s. Blogin kirjoittaminen oli jäänyt viime vuonna minimiin, joten sitä aion lisätä nyt vuonna 2018 - tästä se lähtee!

Mindfulness - mikä mielessäsi?

Mindfulness harjoitukset ovat oikeasti toimivia. Ne saattavat naurattaa alkuun, mutta kun uskoo itseensä (ja valmentajaan/sparraajaan) ja jatkaa harjoituksia, on tuloksena monenlaisia onnistumisia niin arkielämässä, työssä kuin urheilun saralla.

Silloin kun tulee hetki, jolloin arki pysähtyy, sitä alkaa taas miettimään omaa itseään. Alkaa miettimään sitä, mikä elämässä olikaan tärkeää ja "mitä minä haluan elämältä". Itse koin vastaavan kun jouduin atooppisen ihoni vuoksi vuodeosastolle muutamaksi päiväksi. Paikkaan, missä en voinutkaan mennä pää kolmantena jalkana joka paikkaan ja tavata asiakkaita sekä ystäviä. Pysähdyin ja mietin mikä tarkoitus tällä oli, miksi minun piti juuri nyt pysähtyä.

Meille monelle tulee niitä ns. pakotetun pysähtymisen hetkiä vastaan ja vaikkei aina tulisikaan, on hyvä ottaa itse se hetki ja miettiä omaa itseään ja ajatuksiaan.

 

 

Mitä se mindfulness sitten oikeastaan on? 

Se on mielen tila, johon on päästy suuntaamalla ajatukset ja tietoisuus johonkin yhteen hetkeen tai ajatukseen. Se on tietoista läsnäoloa niin tunne, ajatus kuin kehon (fyysinen) tasolla. Sit käytetään myös terapiassa. Tietoista läsnäoloa käsittelevät englanninkieliset julkaisut ovat räjähtäneet viimeisen vuosikymmenen aikana. Mindfulness:sta on alettu kirjoittamaan ja sitä on alettu tutkia enemmän. Kannattaakin tutustua tarkemmin mindfulness:in ja positiiviseen psykologiaan ellet ole jo sisäisen itsesi kanssa töitä tehnyt. Niinkuin ystäväni NLP-kouluttaja kutsuisi "Minä Oy Ab", se mikä minä olen. Ja se on tärkein osa meitä - minua.

Seuraavassa muutama pohdinnan arvoinen asia ja pieniä tietoisuuden tehtäviä meille jokaiselle.

1. Ole yhtä luonnon kanssa 

Milloin viimeksi olit metsässä? Milloin viimeksi ihmettelit kuinka luonto voi olla yhtä aikaa niin hiljainen ja niin äänekäs - positiivisessa mielessä? Toinen voi nauttia metsässä samoilusta, itse koen vesisateen ropinan mökillä erittäin rentouttavaksi, jolloin mieli lepää ja voin olla vain siinä hetkessä. Jollekulle voi olla erittäin antoisaa käydä poimimassa mustikoita. Kokeile mikä luonnossa voisi toimia sinulle.

2. Musiikki

Ai että mä niin tykkään siitä uudesta biisistä "sing me to sleep". Voisin soittaa sitä repeatillä sata kertaa. Siinä on jotain mikä menee syvälle sisälleni aivoihin saakka. Saa minut voimaan hyvin. Mikä sinun tämän hetken fiilisbiisi on? Onko niitä useita eri tilanteisiin?
Tutkimuksissa on todettu, että ihmisen lempimusiikki aktivoi aivojen syviä rakenteita, joiden reagoimiseen tarvitaan yleensä jokin erittäin voimakas pelkoa tai mielihyvää tuottava ärsyke. Ja musiikki tekee saman ikään kuin tuosta vaan, toteaa eräs asiaa tutkinut dosentti.

3. Liikunta

 Muistatko vielä milloin viimeksi mietit ennen treeneihin lähtöä, että "ei kyllä millään jaksais" ja saman treenin jälkeen - kun sinne kuitenkin raahauduit - oli mielessä, että "pikkusen on hyvä olo, kun sai hikoilla ja kuntoilla kunnolla fyysisesti"?

Liikunnassa on erittäin tärkeää löytää se oma laji, mistä saa voimaa ja energiaa, mistä nauttii niin henkisesti kuin fyysisesti.

4. Kudo villasukka

Joskus niinkin yksinkertainen asia kuin villasukkien tai vastaavan kutominen voi olla erittäin lamaannuttavaa ja tuoda tietyllä tavalla aivot hetkeksi siihen paikkaan eikä mihinkään muuhun. Osaatko kutoa? Se on oikeastikin aika helppoa. Bambupuikot saa muuten viedä lentokoneeseen, joten siinä matkoillesi tekemistä. Joskus jonkin konkreettisen asian kuten villasukan valmistaminen tuo erittäin paljon hyvän olon tunnetta kaaoksenkin keskelle.

5. Paperi ja kynä

Asioiden laittaminen paperille tyhjentää toisaalta aivojen muistikapasiteettia, mutta myös tuo asiat konkreettisemmiksi. Paperille on myös helppo piirreellä ja kirjoittaa jatkotoimenpiteitä. Negatiisivisia ja positiivisia asioita voi kirjoittaa helposti mindmap-tyylisesti. Missä olet hyvä? Mistä niistä asioista saat energiaa enemmän - ja mitkä vie sitä sinulta? Kumman valitset - osaatko päästää irti? Kokeile kirjoittaa ajatukset paperille. Tipsinä: käytä eri värejä. Kerran yhdessä omassa paperissani oli otsikko "Eniten vituttaa", joka oli kirjoitettu mustalla tussilla. Toki toisessa paperissa oli "Onnellinen tulevaisuus" lempivärilläni kirjoitettuna. Suoritan tuota jälkimmäistä tälläkin hetkellä, osa on jo toteutunut ja koskaan ei tiedä mitä muuta siitä toteutuu.. :)

Tohkeissaan -- oletko sinäkin?

On pitänyt jo jokin aika sitten kirjoittaa tästä ihanasta sanasta nimittäin:

TOHKEISSAAN

Olla tohkeissaan jostakin, tohkeisuus, tohkeilla.. luin jo jokin aika sitten hesarin kolumnin missä kerrottiin tästä sanasta todella kuvaavasti:

"Tohkeissaan olevat säntäilevät ja saavat hepuleita, syöksyvät yhdessä uusiin seikkailuihin ja väsyvät. Tohkeisuus sopii etenkin nuorille naisille, ja työnantajat rakastavat näitä oikealla tavalla heittäytyviä nykyisiä tai tulevia työntekijöitä."  

-Eeva Jokinen (yhteiskuntapolitiikan prof.)

Mähän olen juuri tuollainen. On mielenkiintoista, kun katsoo omaa toimintaansa, kuinka tohkeissaan sitä aina lähteekin kaikkeen mukaan. Eihän se silti ole huono juttu olla tohkeissaan, sehän on oikeastaan aika suloista.

Jäin sitten miettimään, että ehkäpäs monella muullakin on näitä syöksyjä kohti uutta. Tunnistatko itsesti tohkeissaan kokeilemassa jotain uutta liikuntamuotoa? Sehän on kivaa aina aloittaa. Käykö joskus niin, että on aivan tohkeissaan uudesta lajista tai liikuntamuodosta esimerkiksi zumbasta ja sitten väsähtääkin, ja toteaa että ei se ollutkaan niin "mun juttu".

(kuvassa Willi-vuokraheppani, Espoonlahti)

Mun juttu - ah, mikä ihana sanapari. Täytyy kyllä todeta, että minä olen tohkeisuuden kohteen löytänyt jo lapsena, ja sen "mun jutun" liikuntamuotona. Se on ratsastaminen ja hevoset. Toivon, että jokainen löytää sen oman juttunsa, eikä mene vain valtavirran mukana, koska sitä ne muutkin tekee. Tsemppiä oman turpaterapiasi löytämisessä ja lähde siihen innolla mukaan -- tohkeissaan ! :)

Jos kaipaat mielen jumppaa tämän asian kanssa, niin kurkkaapas nämä valmennusiltamat:
Laita itsesi liikkeelle -valmennusiltamat (FB)


                                  "Don't look back - you're not going that way."

Kelluntaa, liukua -- kevyt sukellus uinnin maailmaan

Uinnin vedenalainen maailma.

Olen valmentanut uintia yli 10 vuotta eri seuroissa Suomessa. Olen seurannut erilaisia valmentajia sekä ohjaajia. Olen oppinut ihmisestä, anatomiasta sekä fysiologiasta. Alan pikku hiljaa käsittää enemmän. Tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän tiedän, sitä vähemmän tiedän. Uinti on hieno laji. Se on helppoa, kun sen osaa, mutta onhan se silti niin vaikeaa.

Tähän väliin henkilökohtainen kokemukseni ja tuntemukseni siitä, kun aloitin miekkailun.. Vähän niinkuin sinikäyrä -- samalla tavalla tapahtui oppimiseni kanssa miekkailuharrastuksen aloittamisessa. Osallistuin Oulun miekkailuseuran järjestämälle alkeiskurssille syksyllä 2012. Ensin pääsin kärryille, mitä sillä kalpamiekalla tehdään ja miten käsi -- ja se toinen käsi -- sekä kroppa liikkuu. Sitten sain ensimmäiset pistot vastustajaan ja voittajafiiliksen, kunnes kohtasin pidempään harrastaneen ja sain turpaani sata nolla, jolloin ymmärsin, että mähän en osaa mitään. Sitten harjoittelin hieman lisää -- hitaasti eri väistöt ja kärjen haltuun otot sekä syöksyt, mutta enhän mä siltikään saanut harjoitusmatseissa pisteitä hitaudellani. Aivot ja kroppa ei vaan toiminut saumattomasti eikä nopeasti yhteen. Kunnes vihdoin onnistuinkin ja sain muutaman piston parempaa vastustajaa vastaan. Jee - voittajafiiliksen paluu. Lihasmuisti on olemassa sittenkin. Nyt vaan lisää harjoitusta ja paaaaaaljon..

Uinnin opettamisessa ja valmentamisessa palaan aika ajoin siihen kuinka vaikea valmennettavalleni sen oppiminen voi olla. Vaikka se on minulle helppo laji, niin jollekin se on haastavaa -- niinkuin miekkailu minulle. Oman kehon tuntemus - sen hallinta vedessä. Uinnin valmennuskokemusta minulla on niin aikuisista kuin nuorista ja lapsista, kilpauimareista, kansallisista ikäkausihuippuista sekä alkeisuimareista. Kaikissa em. ryhmissä on jotain yhteistä -- pitää malttaa, pitää uskaltaa, pitää olla rohkea! On maltettava tehdä peruasiat kunnolla, esimerkiksi kellunta tai liuku. Se voi tuntua varsinkin nuoresta ihan hölmöltä "miksi mä tässä pituuttani kasvattaisin veden pinnalla, kun mä haluun räiskii ja pärskii menemään". Olen huomannut, kuinka haastavaa voi olla tasapainon saavuttaminen vedessä. Mutta siitähän se kaikki lähtee. Ensin yksi asia kuntoon ja siihen lisätään sitten palanen palaselta lisää juttuja kunnes kokonaisuus on hallussa ja sillä mennään sen matkaa mitä pystytään. Kun se hajoaa, aloitetaan alusta. 

Teepäs testi ensi kerralla, kun menet uimaan.

Kokeile tehdä tähtikellunta vatsallaan (isosti happea alkuun), ja lähde siitä siirtämään raajat toisiinsa kiinni siten, että kädet ovat edessä suorina liukuasennossa ja jalat takana yhdessä takapuoli/lantio pinnalla valmiina tuottamaan potkua. Ota välissä lisähappea kääntämällä päätä sivulle ja jatka tasapainon hakemista. Voit sitten taas avata raajoja hieman auki ja tuoda uudelleen yhteen.. haastavaa? Vai onko? Jos se sujuu, niin lisää siihen vapaauinnin potkut pitämällä kädet edelleen edessä suorina liukuasennossa. Miltä tuntuu?

 

Kuva Vierumäen altaalta - koutsi työssään.      (kuvaaja: Ippe Natunen)

On uskallettava kokeilla. Kuten edellä mainittua harjoitusta. Jos omaat vesipelkoja, testaa se matalassa altaassa. Ole rohkea. Kokeile seinästä liukuennätystä kasvot vedessä. Tutustu veden voimaan ja veden kannattavuuteen passiivisesti liukumalla tekemättä mitään muuta kuin ponnistus seinästä vauhdin tuottamiseksi. Toista se monta kertaa. Yleisin asia mistä aloitan tai minne päädyn uintivalmennuksessa on se asento vedessä. Nuorilla on yleensä hieman erilainen tilanne kuin aikuisuimareilla, sillä aikuisilla voi olla opittuja ns. vääriä tekniikoita ja lapsi aloittaa usein puhtaalta pöydältä. Ja kuten tiedättekin, niin väärästä pois oppiminen on huomattavasti vaikeampaa kuin uuden oppiminen! Parempi on uida 25 metriä hyvin, kuin 100 metriä huonosti. Ole armelias itsellesi, hauskuutta unohtamatta kuten yllä olevassa kuvassa näkyy.. :)

 Ja ei muuta kuin altaaseen, nauttimaan kellunnan, liu´un ja uinnin ilosta - nauttimaan vedestä! :)

Tavoite ja sen saavuttaminen

Hetki on taas mennyt ilman uusia kirjoituksia, mutta nyt on hyvä hetki päivittää asiaa tavoitteista ja niiden saavuttamisesta.

Aiemmassa kirjoitin kuinka sain itseni juoksemaan enemmän, kun tiesin, että syyskuussa on edessä Ruskamaraton Levillä. Se oli tavoite lähitulevaisuudessa. Se innosti ja motivoi lenkille. Se innosti tekemään jotain asian eteen. Se oli jotain, mitä halusin saavuttaa.

Vihdoin pääsin Leville, ja sain numerolapun rintaani. Olin osallistumassa kympille, mutta sisälläni tämä oli myös toisaalta testi, miten osaan nauttia tekemisestä, vaikka se on "kilpailu". Olen nuorempana juossut maastojuoksukisoja paljon. Olen juossut myös muita kisoja, ja jossain kohtaa se ei enää ollut hirmusen kivaa, kun aina maalisuoralla henki piippas ja astmakohtaus oli ollut päällä jo viimeisen kilometrin. Silti sisäinen minä halusi aina vetää loppuun saakka ja voittaa koko juoksun. Nyt olikin erilainen testi, sillä numerolappu rinnassa piti nauttia juoksusta.

Mitenkäs siinä sitten kävi? :)

No hyvinhän siinä kävi. Mun keskisyke oli erittäin matala, noin 150 bpm. (173:n huiteilla on minun anaerobinen kynnys) ja juoksuhan olikin kivaa! Siis oikeesti KIVAA! :D Toki matkaseuralainen kun oli mukana niin oli kiva jutella matkan varrella. Vettä tihuutti alkumatkasta, ja sekään ei haitannut. Päin vastoin, nautin astmaatikkona ilman tuomasta raikkaudesta. Hieman oli liikaa vaatetta, mutta onneksi olin ajattelut, että ton hupparin saa sitten vetästyä lanteille jos alkaa tuleen liian hiki.

Lähtö ja maali tapahtuivat samalla kohtaa, Levin eturinteillä Zero Pointin edessä. Lähdössä meitä oli hirmusen paljon, ja pikkuhiljaa letka kasvoi pituuttaan kohti Rakkaan kääntyvää tietä, missä siis oli 5km:n kohdalla kääntöpiste ja sitten samaa reittiä takaisin. Kun saavuimme maalia kohti, fiilis oli katossa!!! Ihmiset hurrasivat loppumatkan varrella ja se jos mikä antoi lisäenergiaa ja askel oli kevyt vaikka oltiin juostu jo yli 9 km! Lopussa sitten syke ja vauhtikin nousivat, kun niin innostuin lähestyvästä maalista ja kannustavista ihmisistä. I DID IT! Olihan se onnellinen olo, kun maaliviiva ylitettiin, käsikädessä ystäväni kanssa. Ilosta ja hyvän olon tunteesta nauttien! Aikaa käytettiin tunti ja 16 minuttia, mutta se oli toissijainen. Parasta oli saavuttaa jotain minkä oli itselleen tavoitteeksi asettanut. Ensi vuotta varten voi sitten jo laittaa aikatavoitteen, kun tietää minkälainen haaste ja reitti on vastassa. Mietin myös omaa oloani ja totesinkin, että olisin voinut tuolla vauhdilla mennä vielä ainakin viisi kilsaa pidemmän matkan. Ehkä se puolikas ei olisikaan ihan mahdoton.. ;)

                                     Kuva Levin eturinteiltä.

Arvatkaa olenko käynyt lenkillä sen jälkeen? No en.. voisin siis päätellä, että olen itsekin ihminen, joka tarvitsee jonkin tavoitteen, joka motivoi tekemään asioita! Tavoitteita on hyvä olla useita, osa lyhyelle aika välille ja osa sitten jonnekin hamaan tulevaisuuteen liittyviä.
Tsempit muillekin tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen!

Juoksen, juokset, juoksemme!

Juokseminen - tuo ihanuus mistä kaikki puhuu.. or nor?!

Olen takkuillut oman juoksuni kanssa koko ikäni. Lapsena juoksin maastojuoksukisoja henkihieverissä, sanan varsinaisessa merkityksessä, ja sain menestystä mm. Pohjois-Suomen maastojuoksumestaruuskisoista. Nykyään siihen kohdistuu negatiivinen sana "pakko". Minulla kun on tuo astma ollut lapsesta asti, niin juokseminen on se, missä saan itseni piiputtamaan oikein kunnolla. Minähän nautin niin paljon enemmän coutsina olemisesta, että olen tämänkin onnistunut hyvin toteuttamaan. Mm. viisiottelijoiden kanssa viime kesänä. Kävimme joka viikko kerran tai kaksi ampumajuoksutreenit vetämässä porukalla, niin minä pidin tyytyväisenä meidän alkulämpät ja juoksukoulut sekä -tekniikat. Sen jälkeen kellotin juoksumatkojen sekä ampumiseen kulunutta aikaa muille ottelijoille. Hyvä valkku!

Juoksemattomuus kostautui luonnollisesti nykyaikaisen 5-ottelun SM- / PM-kisoissa elokuussa 2014 sillä, että jäin viimeisessä lajissa CE:ssä (Combined) pisteittä. Siinä juostaan siis 4x800m ja ammutaan neljästi 10 metrin matkan päästä pistoolilla viisi osumaa tauluun (maksimi aika 50s./ampumakierros). Viisiottelun muita lajeja ovat miekkailu, uinti (200m vu) sekä esteratsastus (100cm).

Päästäkseni eroon pakko-sanasta juoksun yhteydessä, olen alkanut kolmen viime viikon aikana käydä "hölkällä". Se on jotenkin mukavampi ja kevyempi sana lenkille tai juoksulle kun käy vain hölkällä. Mehän kaikki tiedämme, että se alku on haastavinta ja siksi olen nyt vain ottanut itseäni niskasta ja lähtenyt sinne hölkälle. Enkä tietenkään yksin, koska sehän nyt vasta tylsää onkin. Olen tehnyt sitä kavereiden kanssa. Juossut niin hidasta vauhtia, että hengitys kulkee ja pystyn juttelemaan. Minä tarvitsen välineitä mukaan, jotta sitten oikeasti näen kuinka paljon juoksin ja kauanko se kesti. Aloitin kevyesti rohkaisemalla itseäni. Tavoitteni oli juosta noin 5 km ultrakevyellä vauhdilla, ja mielellään saisi kestää sen 30 minuuttia, jotta kehitystäkin tulisi. Se onnistui. Pariinkin otteeseen viikossa! 

Tällä viikolla tulikin sitten uusi reitti ystäväni kanssa, joka oli mahtavissa merenranta-puistomaisemissa, ja kappas huomaamatta tulikin juostua 8km! Wau! Siis kahdeksan kilsaa hölkkää, enkä ollut lähellekään kuollut vaikka matkaa teimme 50 minuuttia. Ihan ei PK-alueella pysynyt meikäläinen koko ajan, mutta.. Se tuntui hienolta, saavutin jotain mikä on ollut mörkönä tuolla harteilla. Aurinko paistoi ja hyvä seura, juostaan lisää! :)

Jokainen voi ihan varmasti itseään motivoida erilaisin tavoin hölkälle. Minä suosittelen juoksuseuraa tai sitten musat korville ja kokeilee välillä vieläkös pulssi on sen verran matala et pystyisi juttelemaan kaverille. Ei hampaat irvessä, vaan nauttimalla. Kengät tulee olla hyvät! Ja jos lenkillä tulee ylämäki - kävele se reippain ja suurin askelin tai minihölkällä tikuttaen! Sinä saat ja voit tehdä niin! YOU CAN DO IT! :)

Ja mikä parasta, aseta itsellesi tavoite tulevaisuuteen esimerkiksi leikkimielinen kisa; likkojen lenkki, naisten kymppi, ruskamaraton, helsinki run, tapiolan juoksu.. mitä näitä nyt on ja haasta joku ystäväsi mukaan. Ei se aika, vaan se matka! Sykkeistä pitää mainita sen verran, että PK (peruskestävyys) alue on 40-70% maksimisykkeestä eli mikäli maksimisi on 190, niin silloin pitkiä PK-hölkkiä on hyvä tehdä alle 135 bpm. PK-harjoittelun tavoitteenahan on parantaa elimistömme hapenottokykyä, ja siihen voi lisätä niitä mukavia intervallejakin osana lenkkiä. Matala syke myös takaa sen, että se (THE) rasva palaa eikä energian tuotantoon käytetä niin paljon hiilihydraattivarastoja!

"Ei se määränpää, vaan se matka"

Minä meinaan osallistua syyskuussa Levillä Ruskamaratonin 10km:n juoksuun ystäväni kanssa! Siinä on minusta kiva tavoite, jonne on vielä aikaa, ja tiedän jo nyt että selviydyn siitä kyllä. Numerolappu rinnassa toki nostaa 10 pykälää sykettä, mutta jospas sen unohtaa sitten ensimmäisten kilometrien aikana.

Tips: Jos tavoittesi on hölkätä aerobinen peruskestävyyslenkki, niin juokse mahdollisimman hitaasti! Sykkeen noustua yli 150 on se jo vauhtikestävyyslenkkiä..