Hetki on taas mennyt ilman uusia kirjoituksia, mutta nyt on hyvä hetki päivittää asiaa tavoitteista ja niiden saavuttamisesta.
Aiemmassa kirjoitin kuinka sain itseni juoksemaan enemmän, kun tiesin, että syyskuussa on edessä Ruskamaraton Levillä. Se oli tavoite lähitulevaisuudessa. Se innosti ja motivoi lenkille. Se innosti tekemään jotain asian eteen. Se oli jotain, mitä halusin saavuttaa.
Aiemmassa kirjoitin kuinka sain itseni juoksemaan enemmän, kun tiesin, että syyskuussa on edessä Ruskamaraton Levillä. Se oli tavoite lähitulevaisuudessa. Se innosti ja motivoi lenkille. Se innosti tekemään jotain asian eteen. Se oli jotain, mitä halusin saavuttaa.
Vihdoin pääsin Leville, ja sain numerolapun rintaani. Olin osallistumassa kympille, mutta sisälläni tämä oli myös toisaalta testi, miten osaan nauttia tekemisestä, vaikka se on "kilpailu". Olen nuorempana juossut maastojuoksukisoja paljon. Olen juossut myös muita kisoja, ja jossain kohtaa se ei enää ollut hirmusen kivaa, kun aina maalisuoralla henki piippas ja astmakohtaus oli ollut päällä jo viimeisen kilometrin. Silti sisäinen minä halusi aina vetää loppuun saakka ja voittaa koko juoksun. Nyt olikin erilainen testi, sillä numerolappu rinnassa piti nauttia juoksusta.
Mitenkäs siinä sitten kävi? :)
No hyvinhän siinä kävi. Mun keskisyke oli erittäin matala, noin 150 bpm. (173:n huiteilla on minun anaerobinen kynnys) ja juoksuhan olikin kivaa! Siis oikeesti KIVAA! :D Toki matkaseuralainen kun oli mukana niin oli kiva jutella matkan varrella. Vettä tihuutti alkumatkasta, ja sekään ei haitannut. Päin vastoin, nautin astmaatikkona ilman tuomasta raikkaudesta. Hieman oli liikaa vaatetta, mutta onneksi olin ajattelut, että ton hupparin saa sitten vetästyä lanteille jos alkaa tuleen liian hiki.
Lähtö ja maali tapahtuivat samalla kohtaa, Levin eturinteillä Zero Pointin edessä. Lähdössä meitä oli hirmusen paljon, ja pikkuhiljaa letka kasvoi pituuttaan kohti Rakkaan kääntyvää tietä, missä siis oli 5km:n kohdalla kääntöpiste ja sitten samaa reittiä takaisin. Kun saavuimme maalia kohti, fiilis oli katossa!!! Ihmiset hurrasivat loppumatkan varrella ja se jos mikä antoi lisäenergiaa ja askel oli kevyt vaikka oltiin juostu jo yli 9 km! Lopussa sitten syke ja vauhtikin nousivat, kun niin innostuin lähestyvästä maalista ja kannustavista ihmisistä. I DID IT! Olihan se onnellinen olo, kun maaliviiva ylitettiin, käsikädessä ystäväni kanssa. Ilosta ja hyvän olon tunteesta nauttien! Aikaa käytettiin tunti ja 16 minuttia, mutta se oli toissijainen. Parasta oli saavuttaa jotain minkä oli itselleen tavoitteeksi asettanut. Ensi vuotta varten voi sitten jo laittaa aikatavoitteen, kun tietää minkälainen haaste ja reitti on vastassa. Mietin myös omaa oloani ja totesinkin, että olisin voinut tuolla vauhdilla mennä vielä ainakin viisi kilsaa pidemmän matkan. Ehkä se puolikas ei olisikaan ihan mahdoton.. ;)
No hyvinhän siinä kävi. Mun keskisyke oli erittäin matala, noin 150 bpm. (173:n huiteilla on minun anaerobinen kynnys) ja juoksuhan olikin kivaa! Siis oikeesti KIVAA! :D Toki matkaseuralainen kun oli mukana niin oli kiva jutella matkan varrella. Vettä tihuutti alkumatkasta, ja sekään ei haitannut. Päin vastoin, nautin astmaatikkona ilman tuomasta raikkaudesta. Hieman oli liikaa vaatetta, mutta onneksi olin ajattelut, että ton hupparin saa sitten vetästyä lanteille jos alkaa tuleen liian hiki.
Lähtö ja maali tapahtuivat samalla kohtaa, Levin eturinteillä Zero Pointin edessä. Lähdössä meitä oli hirmusen paljon, ja pikkuhiljaa letka kasvoi pituuttaan kohti Rakkaan kääntyvää tietä, missä siis oli 5km:n kohdalla kääntöpiste ja sitten samaa reittiä takaisin. Kun saavuimme maalia kohti, fiilis oli katossa!!! Ihmiset hurrasivat loppumatkan varrella ja se jos mikä antoi lisäenergiaa ja askel oli kevyt vaikka oltiin juostu jo yli 9 km! Lopussa sitten syke ja vauhtikin nousivat, kun niin innostuin lähestyvästä maalista ja kannustavista ihmisistä. I DID IT! Olihan se onnellinen olo, kun maaliviiva ylitettiin, käsikädessä ystäväni kanssa. Ilosta ja hyvän olon tunteesta nauttien! Aikaa käytettiin tunti ja 16 minuttia, mutta se oli toissijainen. Parasta oli saavuttaa jotain minkä oli itselleen tavoitteeksi asettanut. Ensi vuotta varten voi sitten jo laittaa aikatavoitteen, kun tietää minkälainen haaste ja reitti on vastassa. Mietin myös omaa oloani ja totesinkin, että olisin voinut tuolla vauhdilla mennä vielä ainakin viisi kilsaa pidemmän matkan. Ehkä se puolikas ei olisikaan ihan mahdoton.. ;)
Arvatkaa olenko käynyt lenkillä sen jälkeen? No en.. voisin siis päätellä, että olen itsekin ihminen, joka tarvitsee jonkin tavoitteen, joka motivoi tekemään asioita! Tavoitteita on hyvä olla useita, osa lyhyelle aika välille ja osa sitten jonnekin hamaan tulevaisuuteen liittyviä.
Tsempit muillekin tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen!
Tsempit muillekin tavoitteiden asettamiseen ja niiden saavuttamiseen!
