torstai 21. toukokuuta 2015

Juoksen, juokset, juoksemme!

Juokseminen - tuo ihanuus mistä kaikki puhuu.. or nor?!

Olen takkuillut oman juoksuni kanssa koko ikäni. Lapsena juoksin maastojuoksukisoja henkihieverissä, sanan varsinaisessa merkityksessä, ja sain menestystä mm. Pohjois-Suomen maastojuoksumestaruuskisoista. Nykyään siihen kohdistuu negatiivinen sana "pakko". Minulla kun on tuo astma ollut lapsesta asti, niin juokseminen on se, missä saan itseni piiputtamaan oikein kunnolla. Minähän nautin niin paljon enemmän coutsina olemisesta, että olen tämänkin onnistunut hyvin toteuttamaan. Mm. viisiottelijoiden kanssa viime kesänä. Kävimme joka viikko kerran tai kaksi ampumajuoksutreenit vetämässä porukalla, niin minä pidin tyytyväisenä meidän alkulämpät ja juoksukoulut sekä -tekniikat. Sen jälkeen kellotin juoksumatkojen sekä ampumiseen kulunutta aikaa muille ottelijoille. Hyvä valkku!

Juoksemattomuus kostautui luonnollisesti nykyaikaisen 5-ottelun SM- / PM-kisoissa elokuussa 2014 sillä, että jäin viimeisessä lajissa CE:ssä (Combined) pisteittä. Siinä juostaan siis 4x800m ja ammutaan neljästi 10 metrin matkan päästä pistoolilla viisi osumaa tauluun (maksimi aika 50s./ampumakierros). Viisiottelun muita lajeja ovat miekkailu, uinti (200m vu) sekä esteratsastus (100cm).

Päästäkseni eroon pakko-sanasta juoksun yhteydessä, olen alkanut kolmen viime viikon aikana käydä "hölkällä". Se on jotenkin mukavampi ja kevyempi sana lenkille tai juoksulle kun käy vain hölkällä. Mehän kaikki tiedämme, että se alku on haastavinta ja siksi olen nyt vain ottanut itseäni niskasta ja lähtenyt sinne hölkälle. Enkä tietenkään yksin, koska sehän nyt vasta tylsää onkin. Olen tehnyt sitä kavereiden kanssa. Juossut niin hidasta vauhtia, että hengitys kulkee ja pystyn juttelemaan. Minä tarvitsen välineitä mukaan, jotta sitten oikeasti näen kuinka paljon juoksin ja kauanko se kesti. Aloitin kevyesti rohkaisemalla itseäni. Tavoitteni oli juosta noin 5 km ultrakevyellä vauhdilla, ja mielellään saisi kestää sen 30 minuuttia, jotta kehitystäkin tulisi. Se onnistui. Pariinkin otteeseen viikossa! 


Tällä viikolla tulikin sitten uusi reitti ystäväni kanssa, joka oli mahtavissa merenranta-puistomaisemissa, ja kappas huomaamatta tulikin juostua 8km! Wau! Siis kahdeksan kilsaa hölkkää, enkä ollut lähellekään kuollut vaikka matkaa teimme 50 minuuttia. Ihan ei PK-alueella pysynyt meikäläinen koko ajan, mutta.. Se tuntui hienolta, saavutin jotain mikä on ollut mörkönä tuolla harteilla. Aurinko paistoi ja hyvä seura, juostaan lisää! :)


Jokainen voi ihan varmasti itseään motivoida erilaisin tavoin hölkälle. Minä suosittelen juoksuseuraa tai sitten musat korville ja kokeilee välillä vieläkös pulssi on sen verran matala et pystyisi juttelemaan kaverille. Ei hampaat irvessä, vaan nauttimalla. Kengät tulee olla hyvät! Ja jos lenkillä tulee ylämäki - kävele se reippain ja suurin askelin tai minihölkällä tikuttaen! Sinä saat ja voit tehdä niin! YOU CAN DO IT! :)

Ja mikä parasta, aseta itsellesi tavoite tulevaisuuteen esimerkiksi leikkimielinen kisa; likkojen lenkki, naisten kymppi, ruskamaraton, helsinki run, tapiolan juoksu.. mitä näitä nyt on ja haasta joku ystäväsi mukaan. Ei se aika, vaan se matka! Sykkeistä pitää mainita sen verran, että PK (peruskestävyys) alue on 40-70% maksimisykkeestä eli mikäli maksimisi on 190, niin silloin pitkiä PK-hölkkiä on hyvä tehdä alle 135 bpm. PK-harjoittelun tavoitteenahan on parantaa elimistömme hapenottokykyä, ja siihen voi lisätä niitä mukavia intervallejakin osana lenkkiä. Matala syke myös takaa sen, että se (THE) rasva palaa eikä energian tuotantoon käytetä niin paljon hiilihydraattivarastoja!

"Ei se määränpää, vaan se matka"

Minä meinaan osallistua syyskuussa Levillä Ruskamaratonin 10km:n juoksuun ystäväni kanssa! Siinä on minusta kiva tavoite, jonne on vielä aikaa, ja tiedän jo nyt että selviydyn siitä kyllä. Numerolappu rinnassa toki nostaa 10 pykälää sykettä, mutta jospas sen unohtaa sitten ensimmäisten kilometrien aikana.

Tips: Jos tavoittesi on hölkätä aerobinen peruskestävyyslenkki, niin juokse mahdollisimman hitaasti! Sykkeen noustua yli 150 on se jo vauhtikestävyyslenkkiä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti